Nyt on sitten kotimatka virallisesti alkanut. Singaporen budjettiterminaali on hieman eri luokkaa kuin esim. Kuala Lumpurin vastaata, taalta loytyy mm. ilmainen netti. Muutenkin paikka muistuttaa enempi lentokenttaa kuin varastohallia, vrt. jalleen Kuala Lumpuriin.

Jotain koostetta tasta reissusta pitaisi siis naputella, mutta viela on ajatukset sen verran levallaan, etta ei ainakaan viela mitaan jarkevan suuntaistakaan irtoa. Mutta etta jotain tahan laittaisi, niin pistan vahan lukuja reissusta (luvuthan ne kuitenkin on paaasia, silla suorittaisestahan matkustamisessa on lopulta kyse (ja leimoista passissa!).):

190 paivaa (mihin ne meni?)

Kahdeksan maata ja seitseman paakaupunkia (tai virallisesti yhdeksan maata, mutta eipa noita Wienin muutaman tunnin vierailuja lasketa)

26 lentoa (Ei voi olla kovinkaan ylpea tasta maarasta,ekologinen jalanjalki siis hieman kasvoi taman kevaan aikana...)

54 eri majoitusta

350-400h eri kulkuvalineissa (aika raaka arvio, luultavasti viela paljon enempi)

Rahaa maara X (en uskalla edes laskea, kaikki meni mita oli budjetoitu=)

Etta sellaista. Katsotaan jos viela tulee reissun paalta paivitys, nyt taytyy paastaa toiset koneelle.

Bangkokista ei juuri ihmeita kerrottavia jaanyt. "Rankan" reissaamisen jalkeen keskityttiin lahinna shoppailuun, pukujen teettamiseen (teetettiin puvut Mr. Pinkylla, nimesta huolimatta, josta kuultiin hyvaa sanaa netin keskustelupalstoilta. Puvut onnistui tosi hyvin ja palvelu oli ammattimaista. Materiaalin ja tyon varsinainen laatu selviaa tietysti vasta kaytossa, mutta ainakin nyt ollaan molemmat kovasti tyytyvaisia. Minulta voi kysya tarkempia ohjeita, mista kyseinen raatali loytyy, jos jotakuta kiinnostaa.) ja altaalla makaamiseen. Allasta ei tietenkaan loydy hostellista, josta mainitsin aikaisemmin, vaan hotellista, johon vaihdoimme viimeiseksi kolmeksi yoksi. Taytyi vahan paasta taas "sivistyksen" makuun ennen Suomeen paluuta.

Makuun paaseminen kostautui Singaporesta hotellia varattaessa, silla jotenkin ei huvittanut enaa lahtea etsimaan niita tutuiksi tulleita halvimpia hostelleja laitakaupungilta. Tasta seurauksena Singaporen kolme hotelliyota (Singapore on hintatasoltaan naapurimaita huomattavasti kalliimpi, erityisesti tama nakyy majoituksessa) tasapainottaa muuten ylijaamaista reissubudjettia aika reippaasti.

Singaporeen lensin siis lauantaina. Tuomas lahti samaan aikaan Bangkokista kohti kotimaata, aikeinaan aloittaa mahdollisimman pian kiskomaan kuormaa, bkt-kuormaa. Oli hauska kavella Finskin checkin-tiskin vieresta, kun yhtakkia ymparilla olikin vain suomalaisia. Ajatukseen pitanee alkaa jo totuttautumaan...


Tama on nahty ennenkin...kyseessa ei siis olekkaan vika vaan ominaisuus...taytyy vaan jalleen kerran todeta, etta jostakinhan se on Airasian saastettava...

Singapore on kaakkois-aasian maista se kaikista lansimaisin ja rikkain. Maa tunnetaan varmasti parhaiten tiukasta lainsaadannosta, joka tosin on lahivuosina loystynyt huomattavasti. Verrattuna muihin taman alueen maihin, Singapore on mielestani todella neutraali, eika herata kovinkaan paljoa ajatuksia suuntaan tai toiseen. Mukava paikka, jossa hommat toimii, mutta ei varsinaisesti mitaan omaleimaista (kylla, tama mahtava analyysi perustuu jopa vuorokausien mittaiseen oleskeluuni Singaporessa=). Mutta tassa tapauksessa, kun on reissu melko lopussa ja muita maita nahnyt runsaasti, on Singapore mahtava paikka vierailla. Jos jaksaa viela saataa, niin voi menna pikku Intiaan tai kiinalaiseen kaupunginosaan, ja jos ei, niin voi pysytella ydinkeskustan ostareilla. Itse valitsin lahinna taman jalkimmaisen vaihtoehdon, elaintarhalla ja Sentosa-saarella vahvistettuna.

Sentosalta loytyy suuri akvaario, jossa uiskentelee kaikennakoisia otuksia. Parasta akvaariossa on jattimainen putki, joka johtaa suurimman altaan lapi. Talloin mm. haikaloja paasee tarkastelemaan hyvinkin lahelta. Mahtava paikka, jossa jopa tallainen kokenut sukeltaja paasi kokemaan jotain uutta...

Alunperin meinasin saastaa taman kuvan ja esitella sita itse meressa otettuna, mutta olkoon. Kivat leegot kaverilla...

Singaporen elaintarhassa on yksi huono puoli (tai no kaksi, jos sijainti otetaan mukaan...miten nain pienella saarella voi kestaa yli tunnin verran paasta julkisilla jonnekkin...): sen jalkeen ei muut elaintarhat kovinkaan paljon hetkauta. Tarhasta loytyy perusjutut eli norsut, leijonat ja kirahvit, mutta myos mm. valkoisia tiikereita (joita ei enaa kasva luonnossa vapaana, kiitos ihmisten) ja jaakarhuja. Erityisesti jaakarhut (tai karhu, vain yksi tuli nayttaytymaan) olivat mahtavia. Uskomatonta, miten monisatakiloinen tappokone voi nayttaa leppoisalta nallekarhulta.


Jaakarhu (joka on syntynyt elaintarhassa) maistelee jaadytettya vesimelonia, suurinta herkkuaan.


Lentava jaakarhu


Valkoisten tiikerien ruokinta suoritettiin heittelemalla niille raakoja lihapaloja. Tama tosin oli vain naytosruokinta, oikeasti kissoja ruokitaan vain parin paivan valein.


Ronsu

Huomenna tiistaina olisi sitten aika lahtea kotimatkalle. Hotellilta lahden paikallista aikaa kolmelta iltapaivalla ja perilla Mikkelissa (heti mokille, jee!) olen tod.nak. keskiviikkona 2300 Singaporen aikaa eli mukavat 32h matkustusta edessa. Alkaa siis blogigin nyt olemaan sitten "valmis". Tosin jonkin loppukommentin heitan tuosta matkalta viela, jos vaan netti osuu kohdalle. Tai sitten viimestaan kotonta. Eri asia on, etta lukeeko sita enaa kukaan, mutta ompahan edes itselle muistona, mika taman blogin alkuperainen idea olikin.=)

"-Kauan oot ollu reissussa?"
"-No, just tulee itseasiassa 6kk tayteen"
"-Kauan meinasit viela olla?"
"-Lento Suomeen lahtee puolentoista viikon paasta"
"-Ei h**vetti, aika paha"

Tama eraan kanssamatkustajan kanssa kayty lyhyt dialogi pisti vihdoin tajuamaan, etta alkaa tama homma olemaan vahan joka suhteessa aika finaalissa. Jotenkin sita ei aikaisemmin viela hahmottanut, mutta nyt kun se on sanottu aaneen, niin alkaa pikkuhiljaa viesti menemaan aivoihinkin: kohta olen takaisin Suomessa. Aika ristiriitasia fiiliksia tuo paluu herattaa. Toisaalta todella mukava palata Suomeen, kun siella on kuitenkin monia asioita joita odottaa, mutta toisaalta taas arki iskee siella todella nopeasti paalle ja polte palata tanne tulee varmasti hyvinkin pian. Mutta aika aikaansa kutakin jne. Ei kai sita loppuelaamaakaan voi lomailla...

Mutta ompahan tassa viela paljon tekemista jaljella ja paljon jo tehtykkin. Siem Reapissa vietettiin siis toinenkin paiva temppeleita ihmetellen. Toisena paivana viidennen temppelin kohdalla iski fiilis, etta nyt on temppelikiintio taynna, olivat ne kuinka upeita tahansa. Alueelle myytavan viikkopassin (temppelien ihmettely on aika hintavaa, silla pelkka paivapassi maksaa 20$) hankkiminen vaatii jo aikamoista innostusta muinaisiin kivikasoihin. Temppelit pistavat kylla miettimaan miten kulttuurien nousut ja tuhot menevat aika nopeassa juoksussa. Kun Kambodzassa pojat rakentelivat neliokilometrin kokoisia temppeleita, niin Suomessa ajettiin kepilla jotain rottia takaa (jos sitakaan). Ja nyt taas hommat on taysin painvastoin.

Perjantaina palattiin bussilla Phnom Penhiin. Talla kertaa majoituimme Phnom Penhin keskustasta loytyvan jarven ymparille ja maisemat olivatkin kohtuulliset.


Auringonlasku hostellin terassilta kuvattuna. Jarven pinta on taynna jotain ruohoa, joka nakyy kuvassa mustina lauttoina.

Lauantaina kavimme ihmettelemassa Phnom Penhin ulkopuolelta loytyvia "kuoleman kenttia", joilla S-21 -vankilan vangit teloitettiin. Alueelta on loydetty kymmenia joukkohautoja, joihin vangit haudattiin joko elavina tai kuolleina. Alue on erittaina erikoinen siina mielessa, etta paljon luita on viela kaivamatta ylos ja paljon joukkohautoja on viela loytamatta. Silti liikkumista alueella ei ole juurikaan rajoitettu. Tama johtaa siihen, etta maanlaskeutuminen ja sadevesi paljastavat jatkuvasti lisaa luita mm. poluilta, eika asiaa pideta mitenkaan ihmeellisena. Ehka sita itsella sitten on jotenkin liian konservatiivinen suhtautuminen ihmisten jaanteisiin... Keskelle aluetta on pystytetty suuri muistomerkki, jonka sisalta loytyy lasivitriinista mm. yli 7000 alueelta loytynytta paakalloa muistuttamassa ihmismielen jarjettomyydesta. (Jos joku tata lukeva pohtii vierailua Phnom Penhissa, niin itse en menisi kaymaan "Killing fieldseilla" nyt kun tiedan mista niissa on kyse. Paikka ei tuo juurikaan lisaarvoa siihen mita S-21 jo kertoo tapahtumista.)

Lauantaina illalla meilla oli tarkoitus lahtea viela kaupungille syomaan, mutta saaherra paattikin toisin. Vetta  tuli suomalaisen kovan ukkoskuuron verran tuollaiset 2-3h, joten ei paljon tarvinnut arpoa lahtemisen kanssa. Pelkka poistuminen hostellista viereiseen ravintolaan syomaan vaati jo ponnisteluita, silla Phnom Penhin mahtava viemariverkosto ei ihan kyennyt imemaan kaikkea kadulle tullutta vetta.

Sunnuntaina olikin sitten aikainen heratys ja lahto kentalle odottelemaan konetta. Bangkokissa olimme jo puolenpaivan maissa, joten ehdimme pyorahtamaan keskustassa ihmettelemassa pienta kontrastia verrattuna Phnom Penhiin. Ihan mukava olla vaihteeksi suurkaupungissa, sen verran tuli nyt naita "kehitysmaita" nahtya. Vaihteluhan se aina virkistaa...Bangkokissa majoitumme nyt aluksi Suk-11 -hostellissa eli samassa jossa olimme Antin ja Ollin kanssa, kun tanne ensi kerran joulukuussa saavuimme. Oli aika hauska fiilis istua tuossa samalla parvekkeella kuin puoli vuotta sitten ja katsella samoja maisemia. Pisti vaan jalleen miettimaan, etta miten nopeasti aika oikein voi menna...

Kambodzasta voisin tietysti viela laittaa jotain loppukaneettia. Kambodzassa tuntuu olevan tasan kahdenlaista turismia. On backpacker-meininkia, ja sitten on toista aaripaata eli keski-ikaista lansimaalaista, jotka majoittuvat okyhotelleissa ja kayvat vilkaisemassa Angkorin temppelit ja muut nahtavyydet pysytellen muuten lahinna hotellissa (esim. Siem Reapissa tama nakyi hyvin. Kiertelemimme yksi ilta kaupunkia ja ihmettelimme missa kaikki turistit pyorii siihen aikaan, koska ketaan ei juuri nakynyt. Sitten osuimme jollekkin baarikadulle, joka oli taynna ravintoloita ja baareja. Katu oli aidattu molemmista paista ja aitojen luona oli poliisit valvomassa keta kadulle menee. Aitojen valissa turistit sitten tyytyvaisina istuivat terasseilla ja ravintoloissa "turvassa".)

Tama kahtiajako johtaa (ainakin minun nakokulmasta) siihen, etta naissa parissa-kolmessa turistikaupungissa on jo nyt hienompia hotelleita mita Suomessa on tod.nak. ensimmaistakaan. Tama taas tuo mukanaan turismin lieveilmiot eli kerjaamisen (Kambodza on ainoa kaakkois-aasian maa, jossa tama on todellinen ongelma), kaikennakoisen tyrkyttamisen, seksikaupan jne. Taman vuoksi Siem Reap on jo nyt aika sietamaton paikka (mutta temppelit silti sen arvoiset!) ja Phnom Penhista voi tallainen viela tulla, osa alueista on jo. Joten jos aikoo matkustaa Kambodzaan ja nahda jotain muutakin kuin  Angkorin temppelit, niin kannattaa todella valtella naita suurimpia turistipaikkoja ja kayttaa se aika pienempiin paikkoihin. Itsella ei ollut aikaa nahda kuin nama kaksi paikkaa eika niista jaanyt mitaan varsinaista poltetta, miksi niihin pitaisi palata. Mutta muualle Kambodzaan tahtoisin kylla ehdottomasti viela menna kaymaan.

Osa kuninkaan palatsista. Eli kylla Kambodzastakin sita loistoa loytyy..


S-21 -vankila perustettiin koulurakennukseen, joka viela jotenkin lisasi paikan mielettomyytta.


Ampumaradalla, AK-47 vuorossa.


Tunnelmakuva, savukoneena toimii tervakeuhko Tuomas.


Rocktahdet saapuvat Seam Reapiin. Taitaa olla majoituksesta ihan vaan pienta ylitarjontaa nain offseasonilla.


Angkor Wat eli Angkorin temppelialuuen suurin temppeli.



Kivikasa, jonka nimea en nyt muista...keskikokoinen temppeli verrattuna muihin.


Munkit olivat ilmeisesti aikamoisia vuorikauriita aikanaan, sen verran jyrkkia ovat ylosvievat portaat.


Puun ja kiven liitto Tomb Raiderin maisemissa.


Puun, kiven ja Lahnan liitto Tomb Raiderin maisemissa.


Ja viela yksi puukuva, koska ne on niiiiiin siisteja.

"Viimein saapui paperit tarkeat, hypin ilmaan kuin vailla jarkea..." Kambodzan viisumin hankkiminen lentokentalta sujui  hyvin samaan tapaan kuin Laosinkin: pari kaavaketta, valokuva ja 20 taalaa virkamiehelle ja muutaman minuutin paasta oli hieno, kasintaytetty viisumi liimattu passiin. Rahastustako? Ei kai!

Kentalta napattiin taksi hostelliin. Talla matkalla alkoi kuva Phonm Penhista pikkuhiljaa kehittya. Kambodzan paakaupunki lienee Indokiinan nopeimmin kehittyvia kaupunkeja. Tosin kun ilmeinen lahtotaso otetaan huomioon, niin liikoja ei kannata odottaa. Tietyt kadut on reunustettu hienoilla taloilla, osa puistoista on aivan uskomattoman nakoisia, ja kuninkaan palatsi ja sen lahialueen hotellit erottuisivat loistollaan melkein missa vaan. Samaan aikaan iso osa kaupungin kaduista on paallystamatta, vahan matkan paassa palatsista loytyy laudasta ja aaltopellista rakennettuja hokkeleita ja joka paikassa on mukavasti roskaa ja polya. Samalla sivukadulla voi olla monikerroksisia yksityistaloja uudet Lexukset pihassa ja naiden vastapaata lautahokkeleita. Kohtuullinen tuloero siis rehottaa Phnom Penhissa (ja niin varmasti koko massa).

Vanhempien, hieman parempien talojen (ja mm. suurlahetystojen) ymparille rakennetut monimetriset, piikkilangoilla koristellut aidat kertovat, ettei rauhallisuus ja turvallisuus ole vallinnut kovinkaan kauaa Phnom Penhissa. Kaduilla ei juuri turisteja nay (valtaosa menee busseilla ja takseilla hotellien ja nahtavyyksien valit), vaikka nykypaivana Phnom Penhissa ei voi kylla oloaan kovinkaan turvattomaksi tuntea. Tilanne oli varmasti eri viela muutama vuosi sitten. Ja loytyy kaupungista varmaan vielakin alueita, jonne ei turistin valttamatta kannata yoaikaan menna. Mutta aika paljon kaupungista jaa kokematta, jos ei lahde kavellen katsomaan tavallisten ihmisten elamaa paakadun ulkopuolella.

Mutta mita siis siella tehtiin. Maanantaina aamulla suunnistimme kohti Tuol Sleng-museota, joka tunnettiin ennen nimella S-21 eli Security Prison 21. Tama museo kertoo tapahtumista, jotka kuultuaan voi vain ihmetella miten normaalisti tassakin maassa elamaa jatkaa kulkuaan. Kambodzan historiaa on kautta aikain leimannut sodat ja valloitukset, mutta silti suurimmista vaaryksista ovat vastuussa kambodzalaiset itse. Eri valtioiden sotkeutuminen Kambodzan politiikkaan johti siihen, etta kommunistiset punakhmerit paasivat valtaan Kambodzassa vuonna 1975, jonka jalkeen maassa alkoivat "uudistukset". Naissa uudistuksissa kuoli, lahteista riippuen, 1-3milj ihmista vuosina 1975-1978. Arvioiden mukaan noin puoli miljonaa ihmista teloitettiin, vastaava maara kuoli vankilassa ja loput nalanhataan tai sairauksiin. Vietnamilaiset ajoivat Punakhmerit vallasta vuonna 1979, jonka jalkeen maa oli sekasorrossa aina vuoteen 1993, jolloin jarjestettiin ensimmaiset YK:n valvomat vaalit. (tama "historiakatsaus"on todella pintapuolinen ja ylimalkainen, joten jos kiinnostaa tietaa lisaa, niin vilkaiseppa vaikkapa wikipediaa).

S-21, joka sijaitsee vanhassa koulussa, oli punakhmerien suurin "kuulustelukeskus", jonka lapi kulki sorronvuosien aikana 15-20 000 ihmista. Naista vangeista hengissa selvisi arviolta parikymmenta. Loput kuolivat joko kuulusteluiden aikana kidutuksiin, taikka sitten teloitettiin, kun tunnustus oli saatu. Yleisin syyte oli yhteys ulkomaihin tms. maanpetturuus.  Syytteiden todenperaisyytta voi aina pohtia.

Vaikka on historian tunneilla tullut luettua natsien juutalaisvainoista ja nahtya uutisissa patkia mm. Ruandan kansanmurhista, niin silti vierailua paikassa, jossa tallaisia vaaryyksia on tapahtunut vain nain vahan aikaa sitten, on taysin mahdoton kasitella. Kokemuksen voimaa lisaa museosta loytyvat tuhannet valokuvat kidutusten uhreista. Kaikki vankilan lapi kulkeneet "syytetyt"valokuvattiin ja naita kuvia on esilla museossa. Ihmisten silmista nakyy sellaista pelkoa, epatoivoa ja kauhua, jota on taysin mahdoton kuvitella. Pahimpia ovat pienten lasten kuvat. Vankilan kautta teloituksiin kulki kaikenikaisia ihmisia, lahtien kolmivuotiaista lapsista, jotka olivat erotettu perheestaan. Kaikki nama kuvat pistavat itsekkaasti olemaan kiitollinen siita, etta oma mieli ei onneksi riita ymmartamaan tapahtunutta eika siihen liittynytta kauhua ja tuskaa. Mutta kaikkineen olen tyytyvainen, etta kavimme ko. paikassa. Pistipahan taas vahan miettimaan asioita ja laittamaan samalla omia arkipaivanongelmia oikeisiin mittasuhteisiin.

Niin karulta kun se kuulostaakin, niin iltapaivalla mentiin ampuradalle hankkimaan jotakin muuta ajateltavaa. Aseiksi valitsimme legendaarisen AK-47 ja Uzin, joilla pisteltiin molemmilla lippaalliset menemaan. Ihan mukavaa hommaa. Varsinkin AK:ta oli mukava paasta kokeilemaan, onhan kotoinen RK-62 kuitenkin kyseisen pyssyn pohjalta kehitetty.

Tiistaina napattiin bussi kohti Siem Reapia. Bussimatka hieman venyi, kun yksi rengas puhkesi kesken matkan eika kynaniskakuskilla riittanyt voimat avaamaan pultteja renkaanvaihtoa varten, joten sitkuttelimme jonkin matkaa seuraavalle huoltamolle parempien tyokalujen toivossa.

Itse Siem Reapissa ei juuri nahtavaa ole, ellei sellaisiksi laske lukuisia hotelleja, hieromalaitoksia ja ilmeisia bordelleja (lansimainen seksiturismi siis elaa ja voi hyvin). Syy tulla tahan kaupunkiin loytyy parin kilometrin paassa sijaitsevasta Angkorin temppelialueesta, josta loytyy mm. Angkor Wat,  maailman suurin uskonnollinen rakennus. Kavimme tanaan paivan pyorimassa alueella ja ehdimme nakemaan kolme temppelia. Talla vauhdilla koko alueen nakemiseen menisi vahintaan viikko. Ilman valokuvia (koetan siirtaa jotakin myohemmin, tassa nettikahvilassa on niin hidas yhteys, etta on turha edes yrittaa) on vaikea selittaa paikan mielettomyytta. Tai eipa sita voi oikein ymmartaa, jos ei mene paikanpaalle katsomaan. Tassa kuitenkin yksi netista loytynyt kuva Angkorin suurimmasta temppelista, joka on valmistunut 1100-luvulla.

Alueelta loytyvassa Ta Phrom -temppelissa on kuvattu mm. patkia Tomb Raider-elokuvasta. Paikka on uskomattoman tarunomainen viidakon kasvaessa temppelin muurien ja rakennelmien lapi. Mm. elokuvien tuoma julkisuus houkuttelee paikalle tietysti paljon turisteja. Onneksi valtaosa ryhmista kiertaa tietyt temppelit samassa jarjestyksessa, joten jos ajoittaa omat vierailut eri aikaan kuin suurimmat turistimassat, niin saa (ainakin tahan aikaan vuodesta) katsella temppeleita aika rauhassa. 

Huomenna olisi viela tarkoitus menna tutustumaan pariin suurimpaan temppeliin, ennen kuin perjantaina lahdetaan takaisin Phnom Penhiin.

Loppupaiva Bangkokissa oli aika hassakkapassakkaa. Kameran ostaminen vahan vaikeutui, kun Canonilta olikin tullut uusia malleja, eika vanhoja (siis vastaavaa kuin mika hajosi) enaa saanut ihan joka kaupasta. Ongelma ratkesi ns. ottamalla harkaa sarvista ja painelemalla Bangkokin keskustasta loytyvaan viisikerroksiseen elektroniikkaostariin parempien valikoimien pariin. Paikka on varsinkin "hyvin" nukutun junayon jalkeen todella mieltaylentava satoine kauppoineen, mutta kamera sielta kylla loytyi. Tosin paadyin kuitenkin uuteen malliin, mutta hinta tiaphti muutaman kymmenen euroa, kun jaksoi menna tuonne elektroniikkaostarille.

Koska kone Kambodzaan lahti aamulla seiskalta, olimme varanneet hotellin aivan lentokentan tuntumasta. Kavimme ensin hakemassa rautatieasemalla sailossa olleet tavarat ja nappasimme sitten taksin aseman edustalta. Naytimme kuskille hotellin nimea ja enempia kyselematta lahdettiin liikkeelle, joten oletimme kuljettajan tietavan paikan. Karu totuut paljastui, kun seuraavan kulman jalkeen pysahdyttiin ja taksikuski meni kyselemaan neuvoa tuk-tuk-kuskeilta. Samalla selvisi ettei taksikuskimme puhunut sanaakaan englantia. Vahan aikaa asiaa tuk-tuk-kuskien valityksella selviteltyamme jatkettiin taas matkaa kohti lentokenttaa. Lentokentalla kuski pyoritteli taksia ympariinsa hyvan tovin ja kyseli vastaantulijoilta neuvoa. Lopulta hanen ratkaisu oli heittaa meidat Novotel-hotelliin, joka on varsinainen lentokenttahotelli ja tietysti tautisen kallis. Koska tama ei meille kelvannut ymmarrettavasta syysta, niin kuski alkoi kyselemaan neuvoa Novotelin henkilokunnalta. Aivan kasittamattoman avulias ovimies kavi printtaamassa netista kuskille kartan, josta loytyi ajo-ohjeet meidan hotellille. Karttakaan ei kylla taysin autuaaksi tehnyt, silla kartan saamisen jalkeenkin pyorittiin viela puolisen tuntia ennen kuin oikea hotelli loytyi. Kaikkiaan 25min matka kesti puolitoistatuntia. Ja kaikki sen takia, ettei kuski heti alussa voinut myontaa, etta ei tieda missa hotelli on. Mutta Kunhan reissubudjetit tulevaisuudessa kasvaa, niin Novotel on kylla varma valinta ainakin Bangkokissa, niin uskomattoman ystavallisia ovimiehia ko. puljusta loytyy.

 

Vientianesta paastiin mukavasti tuk-tukilla (eraanlainen mopoauto) ja bussilla Thaimaan puolelle ja siella sitten juna-asemalle lipun ostoon. Bangkokin yojunassa ei sitten ollut enaa kuin ykkosluokan makuupaikkoja ja alimman luokan istumapaikkoja jaljella, joten valinta ei ollut 13h junamatkalle kovinkaan vaikea. 27 euron hinnallaan liput olivat kalleimmat mita olen ostanut tahan mennessa, mutta kerrankos sita eletaan...hytti oli ihan ok-kuntoinen kahden hengen hytti, joten aika hyvat matkustusolosuhteet rahalla sai lunastettua.

Junassa sai kylla alkumatkasta showta henkilokunnan puolesta koko rahalla. Ensin tuli vaunupalvelija tuomaan juomavetta, seuraavaksi konnari tarkastamaan liput, tarjoilija ottamaan paivallistilauksen, toinen vaunupalvelija myymaan juotavaa, kolmas eri vaunupalvelija sijaamaan vuoteet nukkumiskuntoon ja lopuksi tarjoilija kysymaan uudestaan,emmeko todellakaan tilaa paivallista. Tata trafiikkia ihmetellessa meni ilta aika nopeasti.

Hyvin levatyn (...not! Thaimaan rautatiet on ainakin taman kokemuksen pohjalta kokolailla mielenkiintoisessa kunnossa, joten VR:n tasaiseen kyytiin tottuneella oli vahan vaikeuksia saada unta jatkuvassa kolistelussa ja kallistelussa) yon jalkeen oltiin Bangkokissa kahdeksan maissa. Paiva Bangkokissa on nyt mennyt lahinna MBK-ostarilla pyoriessa, silla ei jaksa juuri lahtea mitaan varsinaista tekemaan, koska tullaan tanne kuitenkin viikon paasta takaisin. Sen verran pitaisi jaksaa aktivoitua, etta ostan uuden kameran hajonneen tilalle, seka uudet slaparit (aka. sandaalit) hajoavien tilalle. Iltapaivalla jatketaan tasta lentokenttahotellille levyttelemaan ja aamulla seiskalta koneen kyydissa Kambodzaan.

Luang Prabangista vedettiin perjantaina kuuden tunnin vuoristorata Vang Viengiin. Maisemat oli aivan uskomattomat, mutta korkeuserot ja kapea tie teki reitista aika mielenkiintoisen. Perille kuitenkin paastiin hoykytyksesta huolimatta.Vang Vieng on pieni kyla joen varrella, ymparoityna hienoilla "sokeritoppavuorilla". Ymparistosta loytyy paljon aktiviteetteja, jotka houkuttelevat turisteja ja se taas nakyy suurena maarana hostelleja, ravintoloita jne. Alkuperaisesta kylasta ei ole juuri merkkeja nahtavissa kaiken turisti-infran takaa. Onneksi loysimme hyvan majoituksen kylan laitamilta joen varresta, jossa sai olla kohtuu rauhassa verrattuna "keskustan" ravintoloiden tuottamaan non-stop Frendit, Simpsonit yms. telkkariohjelmakakofoniaan.

Lauantaina koko viikon vaivannut silma (jatkuvasti roskantunne silmassa, joten silma oli kipea ja "vetinen") paheni entisestaan, joten ei auttanut kuin ottaa ns. harkaa sarvista ja tehda se mita esim. Lonely Planet ei suosittele: menna sairaalaan Laosissa (opas rankkaa Laosin sairaalat kaakkois-aasian huonoimmiksi ja suosittelee menemaan keinolla milla hyvansa Thaimaahan hoitoon). Itse sairaalarakennus oli uusi ja hieno (alle kuukausi sitten avattu belgialaisrahoitteinen), mutta hoitohenkilokunta ei ollut aivan samaa tasoa. Laakariksi epailemani mies vilkaisi silmaa n. 3sek, jonka jalkeen minut vietiin luukulle, josta annettiin erilaisia laakkeita seka neljan euron lasku. Pikadiagnoosi oli ilmeisesti silmatulehdus (kukaan ei puhunut englantia) paatelleen saamistani antibiooteista. Lisaksi mukana tuli jotain muita nappeja, jotka pistivat vasyttamaan siihen malliin, etta laakkaiden napsimisen jalkeen oli aina luvassa paivaunet.

Tasta kaikesta johtuen lauantai meni kokolailla ohi, joten Vang Viengin "kuuluisaksi" tehnytta tubingia paastiin testaamaan vasta sunnuntaina. Kolmella taalalla irtoaa traktorin sisarengas seka kyyti 3km paahan ylajuoksulle. Strattipaikalta lahdetaan kellumaan jokea alas. Matkalla "maaliin" on baareja varustettuna hyppytorneilla, koysradoilla, "liaaneilla" yms. vehkeilla, joista voi hyppia jokeen. Silman kanssa koetin valttaa vedessa lotraamista, joten hyppimiset jai valiin. Perille paastiin sopivasti pimean tullessa, josta Tuomas jatkoi matkaa tutustumaan paikallisiin baareihin, kun taas itsellani oli poppalaakarin maaraamien laakkeiden jalkeen aika aikainen nukumaanmeno edessa.

Seuraava paiva meni jalleen hieman keraillessa, minulla silman takia ja Tuomaksella tubingin raskaiden jalkipelien vuoksi. Illalla kavaisimme sentaan kavelylla toteamassa, etta kunhan kylasta menee ulos, niin mahtavat maaseutumaisemat alkavat suunnilleen nurkan takaa. Huvikseen kaveleminen on paikallisille ilmeisesti hieman vieras juttu, silla saimme tovin aikaa vakuuttaa erasta traktorimiesta ettemme tarvitse kyytia vaan mieluummin kavelemme.

Tiistaina lahdettiin eteenpain kohti Laosin paakaupunkia eli Vientianea. 20 taalalla varattiin reissu, jossa osa matkasta mennaan kajakeilla jokea pitkin. Tunnin automatkan jalkeen ajettiin joenrantaan, jossa kajakit nostettiin katolta ja lahdettiin melomaan jokea alas. Koko Laosin ajan paras keli sattui sopivasti kohdalle, joten oli kohtuullisen miellyttavaa meloskella jokea alas auringonpaisteessa. Valilla matkalla oli pienia "koskia", jotka olivat lahinna vahan kivikkoisempia kohtia kovemmalla virralla. Ihmettelimme mita varten meilla on kyparat paassa, koska kosket olivat tuota tasoa. Ihmettely loppui, kun oppaat yhdessa joenmutkassa ohjasivat meidat sivuun ja selittelivat ummet ja lammet jostain whirlpoolista (ei muuten ole se pesukone) huonolla englannilla. Naureskellen annoin silmalasini oppaan laukkuun, koska han oli kovasti sita mielta, etta hukkaisin ne. Naureskelu loppui, kun lahdimme viimeisena kajakkina jatkamaan ja joenmutkan takaa aukesi naky koskeen. Muutaman kymmenen metrin matka oli pelkkaa kuohun ja pudotuksen yhdistelmaa, jonka jalkeisella rauhallisemmalla patkalla oppaat kerailivat juuri edellisia yrittajia  ja heidan tavaroitaan pois vedesta. Uskomattomalla tuurilla selvittiin rytinasta kaatumatta (ei voinut kylla juuri muuta kuin istua kyydissa ja toivoa parasta) ja mentiin auttamaan muita vahemman onnekkaita.

Loppumatka olikin tuohon verrattuna todella rauhallista. Ennen automatkalle lahtoa pysahdyttiin viela grillamaan lihavartaita oppaiden loihtimalle nuotiolle, joten ei ihan huono vastine 20 taalalle. Vientianeen tultiin sopivasti juuri ennen pimean tuloa, joten ehdimme hyvin etsimaan hotellin. Talla kertaa pistimme rahaa kunnolla haisemaan ja valitsimme 10 taalan (Laosissa kay kolme valuuttaa taysin tasavertaisesti: taalat, Laosin kipit ja Thaimaan bahtit. Hotellihuoneiden yms. hinnat ilmoitetaan aina taaloissa, mutta esim. ravintoloiden menut ovat kipeissa. Kipit ovat kuitenkin katevin raha paivittaisessa kaytossa) huoneen telkkarilla ja ilmastoinnilla.

Vientianen tutustumiskaynti alkoikin sitten sairaalasta, silla Vang Viengin poppamiehen pikadiagnoosi silmatulehduksesta ei osunut aivan oikeaan. Silma oli edelleen kipea, joten antibiootit eivat ongelmaa poistaneet. Vientianen sairaalarakennus on tasoa "neuvostoliitto 50-luvulla", mutta hoitohenkilokunta uskomattoman mukavaa. Vaikka kukaan ei puhunut juuri englantia, niin lyhyen odottelun jalkeen paasin silmalaakarin pakeille. Han tutki ja sorkki silmaa erilaisilla instrumenteilla tunnin ajan, jonka jalkeen silmaan laitettiin kaikennakoisia aineita ja lopuksi side. Elekielesta (tamakaan laakari ei puhunut sanaakaan englantia...) ymmarsin (luultavasti...=) silman hoito-ohjeet, joten poistuin sairaalasta 10 euroa koyhempana laakkeiden kera. Koska silma oli puudutettuna, niin paasisin toteamaan hoidon tuloksen vasta seuraavana aamuna.

Tata odotellessa paatimme Tuomaksen kanssa illalla laakita silmaa parilla paikallisella erikoisuudella eli Lao-oluella. Paikalliset ravintolat menee todella aikaisin kiinni, joten jouduimme hetken etsiskelemaan paikkaa, joka olisi auki pidemaan kuin kymmeneen. Yksi baari loytyi lopulta eraan talon ylimmasta kerroksesta, josta aukesi mahtavat nakoalat Mekongin yli. Tama tietysti nakyi hinnassa, joten saimme karsia 0,65L oluesta yli euron! Karmivaa! Hetken istuskeltuamme  pari paikallista kaveria  pyysi meidat heidan poytaan istumaan. Jonnin aikaa jutustelu meni mukavasti, mutta jossain vaiheessa puheet kaantyivat aihealueelle, joka alkoi kuulostamaan vahan liikaa joko ilmaiselle tai maksulliselle poikien valiselle syvemmalle ystavyydelle, joten kiitimme seurasta ja poistuimme vahin aanin baarista.

Tanaan aamulla kiitollisuus silmalaakaria kohtaan oli aika rajaton, koska silmassa ei ollut enaa mitaan merkkeja mistaan kivusta tai punotuksesta. Kerrankin olin tyytyvainen, etta Lonely Planetin vinkki ei pitanyt paikkaansa...=) Lisaa matkustamisen nautintoa jokusen asteen, kun  molemmat  silmat ovat pelikunnossa.

Paivalla kavaistiin tutustumassa Laosin kansallismuseoon, joka oli aika kommunismille uskollinen, hieman ehka subjektiivinen kuvaus Laosin historiasta. Mutta yllattavan kattava museo kuitenkin oli suhteessa maan yleiseen kehitysasteeseen. Leijonanosan museosta taytti erilaiset aseet, joita oli kayttanyt toveri SejaSe kunniakkaasti amerikkalaisten imperialistien tappamiseen salaisessa sodassa. Itse sodan tai siihen johtaneiden syiden kuvaaminen jaikin sitten vahan vahemmalle.

Huomenna olisi sitten aika jattaa Laos taakse. Matka jatkuu junalla (toivottavati, lippuja ei viela ole, koska ne saa paljon halvemmalla Thaimaan puolelta) Thaimaan puolelta kohti Bangkokia, josta on sunnuntaina lento Phnon Pheniin eli Kambodzaan. Laos on kylla pitkalle lunastanut ne kaikki odotukset, jotka maahan kohdistuvat muiden matkaajien hehkutusten pohjalta. Kasvan turismin vaikutus tosin alkaa nakya jo nyt aikalailla, joten Laos kuuluu maihin joihin kannattaa mieluummin matkustaa nyt kuin viiden vuoden paasta. Mutta huono paikka se ei varmasti ole silloinkaan...=)

ps. Kuvia ei nyt hetkeen tule, silla kamera lopetti yhteistyon liian kosteuden vuoksi. Bangkokissa on siis luvassa kameran hankinta vakutuusyhtion piikkiin.

Chiang Maista siis jatkettiin viime lauantaina matkaa kohti Laosin rajaa koillis-Thaimaassa. Rajalla oltiin (tasmalleen aikataulussa, ihme kylla!) iltapaivalla, joten paatimme menna Laosin puolelle yoksi. Rajaa menee tuolla kohdalle Mekong-jokea pitkin, joten varsinainen ylitys tapahtui veneella. Laosin puolen rantapenkalla seisoneesta toimistosta irtosi 31 USD:n hintaan viisumit, joiden hankkimisissa meni ehka 3min, joten kovin monimutkainen prosessi ei ollut.

Yoksi jaatiin rajakaupunkiin (nimea en nyt muista, mutta paikassa ei parin ravintolan ja hostellin lisaksi juuri mainittavaa ole) ja aamulla jatkettiin matkaa Mekongia pitkin kohti "sisamaata". Vaikka on offseasoni, niin silti veneeseen pakkautui meidan lisaksi n. 70 turistia+ paikalliset, joten tunnelma oli aika tiivis. Maisemat Mekongilla on kylla hienot, vuorta ja uskomatonta hiekkabiitsia riittaa katseltavaksi (kuvia koetan lisata myohemmin). Myos aikaa niiden katselemiseen oli riittavasti, silla venematka yopaikkaan kesti kahdeksan tuntia.

Mekong ja samalla Thaimaan ja Laosin raja

Mekongilla ei (onneksi) yolla ajella, joten vene pysahtyi yoksi kylaan X, joka on rakentunut Mekongin (turisti)liikenteen ymparille eli kauppaa, ravintolaa ja hotellia riittaa. Kiitos jalleen offseasonin, paikalla ei ollut juuri muita kuin meidan veneen matkustajat.

Saapuminen kylaan X

Aamulla matka siis jatkui kohti oikeata paamaaraa eli Luang Prabangin kaupunkia, jonne saavuttiin illalla, jo hieman puuduttavan venematkan jalkeen. Vaikka Mekong onkin nayttava, niin kaksi taytta paivaa joella on kylla enemman kuin tarpeeksi. Ohjelmaa ei tarvinnut juuri miettia (kuten ei yleensa ole tarvinnut matkapaivina), joten kunhan kamppa oli saatu hankittua ja ruokaa syotya, oli nukkumisen aika.

Seuraavana paivana (tiistai) lahdimme innolla katselemaan kaupunkia. Luang Prabang on arkkitehtuurinsa (Laos on Ranskan entinen siirtomaa, joten kaupunki on mielenkiintoinen yhdistelma temppeleita seka ranskalaista ja laosilaista (tai laolaista) arkkitehtuuria) vuoksi valittu Unescon maailmanperintokohteeksi, joten kaupunki itsessaan on ihan mukavaa ajanvietetta. Suuri sightseeing tosin paattyi aika nopeasti Tuomaksen ilmaistessa tarpeen evakuoitua lahimman wc:n kautta takaisin huoneeseen. Onneksi lahdin mukaan, silla seurasin itse hyvin pian samaa suunnitelmaa. Jotakin hieman liikaa bakteeria sisaltavaa oli siis tullut syotya, joten loppuilta menikin sitten lahinna huoneessa telkkaria (kylla, Tuomaksen kanssareissun ensimmainen telkkarilla varustettu huone ja mihin saumaan!) katsellessa ja wc:n lahimaastossa pysytellessa.

Tuomas jatkoi telkkarikatselua viela seuraavan paivan, mutta itse paatin hotellikuoleman valttaakseni lahtea ulos. Kuumimpaan aikaan paivasta on aika hauska katsella paikallisten elamanrytmia.  Ketaan ei nay missaan ja mm. kaupanmyyjat nukkuvat kaupan lattialla tms. ottavat muuten rennosti. Ranskalaisilla onkin sanonta: Vietnamilaiset istuttavat riisin, Kambodzalaiset katsovat kun se kasvaa ja Laosilaiset kuuntelevat kun se kasvaa. Sanonta tuntuisi hyvin kuvastavan paikallisten mentaliteettia.

Edes pieni maanjaristys ei tuntunut ihmisia juuri hairitsevan. Istuskellessani kahvilassa alkoi vesilasi tarisemaan ja taulut heilumaan seinalla. Kukaan ei tahan kuitenkaan tuntunut reagoivan, joten en sitten itsekkaan asiaan sen enempaa huomiota kiinnittanyt.Myohemmin uutisista kuulin, etta 6.1 richterin jaristyksen keskipiste oli 150km paassa Luang Prabangista. Kukaan ei kuitenkaan loukkaantunut eika rakennuksia hajonnut, joten mikaan vaarallinen jaristys ei kyseessa ollut (ja jaristykset eivat ole alueella mitenkaan yleisia, joten kotona ei tarvitse huolestua, tariseehan se joskus Suomessakin).

Tanaan Tuomaskin oli jo tarpeeksi voimissaan lahteakseen huoneesta, joten ostimme huomiselle liput 5h minivanmatkan paassa sijaitsevaan Vang Vienin kylaan/kaupunkiin, josta pitaisi loytya kaikenlaista aktiviteettia koskimelonnasta tubingiin (tubingissa pudotellaan auton sisarenkaalla jokea alas virvokkeista ja auringosta nauttien...=). Vaikka Luang Prabang onkin mukava kaupunki, niin vahan aktiviteettirikkaampi paiva ei taas tahan valiin tee kovinkaan pahaa.

Keskiviikkona lennettiin tanne Chiang Maihin Thaimaan pohjoisosaan. 1,7milj. asukkaan kaupunkina kyseessa ei ole ihan pieni kyla. Majoituksessa tehtiin hyva (ja toisaalta helppo ratkaisu, yllattaen Lonely Planetista loytyi fiksu alue) valinta etsimalla hostelli keskustan keskella olevasta "vanhasta kaupungista", joknka erottaa muusta kaupungista aluetta kiertava joki. Vaikka turisteja (ja sita kautta turismipalveluita, kuten matkatoimistoja ja hostelleita) on paljon, niin alue on todella viihtyisa. Mukavan rauhallinen pienten kujien ja vahaisen liikenteen ansiosta.

Kaupungin paaasiallinen nahtavyys on sen yli 300 temppelia.Tosin meille riitti kylla huomattavasti pienemman maaran katsominen. Tehokkaina turisteina kavaisimme kahdessa temppelissa, vanhimmassa (yli 800 vuotta vanha) ja suurimassa (ei kovin suuri...). Vaikka temppelit hienoja ovatkin, niin ilman sen suurempaa vihkiytymista arkkitehtuuriin tai uskontoon, ovat temppelit loppupeleissa kaikki hyvin samannakoisia.

Toinen, ja varmasti suurempi syy turisteille tulla tanne on ymparistosta loytyvat aktiviteetit: vaeltaminen, koskenlasku, norsuratsastus jne. Meilla ei naihin aktiviteetteihin ole aikaa, mika ei Borneon jalkeen juurikaan harmita. Jotenkin tuntuu jo pelkan taalla olevan turistimaaran pohjalta, etta Borneon kokemusten jalkeen talla paikalla ei ainakaan lyhyilla reissuilla olisi juurikaan tarjottavaa. Mutta jos olisi enemman aikaa, niin varmasti loytyisi todella hyvia reissuja.

Keskiviikkona kavimme katsomassa Thainyrkkeilya paikallisella areenalla. Illan aika oli kahdeksan eri matsia eri painoluokissa. Ensimmaisina ottelivat alle 40kg, jotka ovat siis ala-asteikaisia poikia. Aika hurjannakoista touhua, silla pojat ottivat samallalailla ilman suojia kuin aikuisetkin. Ja thainyrkkeilyssahan iskut menevat perille asti. Mutta jostainhan se tietenkin on aloitettava, jos joskus haluaa tulla hyvaksi lajissa.

Lajia taysin ymmartamattomanakin voi sanoa, etta illan ottelut eivat nyt mitaan kansallistatasoa olleet, mutta ottelijat ottivat kuitenkin tosissaan ja matsit olivat tasavertaisia, joten ihan jannittavaa katsottavaa touhu kylla oli. Ja pari tarkeampaakin matsia oteltiin (tai sitten ottelijat parempia), paatellen paikallisten vedonlyontimaarasta.

Kaikenkaikkiaan Chiang Mai on kylla mukava paikka, jossa menisi pidempikin aika, jos lahtisi reissaamaan kaupungin ulkopuolelle. Itse kaupungissa tama pari kokonaista paivaa on hyva maara, joten huomenaamulla nappaamme bussin kohti Laosin rajaa. Bussimatka kestaa rattoisat kahdeksan tuntia, joten siina kerkeaa hyvin ihailemaan Thaimaan maaseutua. Viisumi Laosiin pitaisi hoitua rajalta, joten mitaan suurempia ennakkovalmisteluita homma ei vaadi. Eli Laosista sitten taas seuraavan kerran!